Huhtikuu on täällä, olenko valmis!02.04.2023
Huhtikuu on täällä ja kesän pitäisi olla jo ovella. No onhan se, purot lorisee ja aurinko paistaa lämpimästi ja linnutkin laulaa täysin rinnoin. Vietin viikonlopun Joensuussa ja taivalla lentelivät joutsenet joten niiden mielestä ollaan tosi lähellä sitä lopullista kesää. Ja koulutus rundi on ohi tältä keväältä, on siis aikaa miettiä uusia asioita ja kehittää itseään vielä hieman enemmän. Ensiiviikolla on vapaita aikoja ja edelleen ajanvaraus täyttyy päivä kerrallaan mikä on hyvä asia. Joudun pitämään muutaman jalkahoitolottoman päivän kun laitan nämä nettisivut uuteen uskoon mutta en anna sen häiritä oikeita töitä. Olen opettanut kynnen rakenne asioita ja sisäänkasvaneen kynnen hoitoja 147 henkilölle tänä keväänä. Jokaisella jalkahoitajalla on oma ja erilainen käsiala ja ajatus jalkahoidosta. Mutta se mikä meitä kaikkia yhdistää on asiakkaat jotka meitä tarvitsevat. Eri alueilla vaikuttavat eri tavalla koulutus ja koulutuksen vetäjä kun taas toisilla paikkakunnilla on hoitajia jotka ovat valmistuneet eri kouluista ympäri Suomea. Koulut kuitenkin harvenevat ja Yt neuvottelujen ollessa päällä usein jalkahoito on se mikä tipahtaa koulutuksista kokonaan pois. Näin on käynyt Joensuussa joka on valtava alue Itärajalle asti. Siellä myös asuvat asukkaat harvassa ja jalkahoitoloihin on pitkät matkat. Eli kaikkia jalkahoitajia tarvitaan. Harmillista ettei jalkahoidon työtä arvosteta vieläkään ja koulutusten lopettaminen ei ole ratkaisu taloudellisiin ongelmiin vaan se lisää Hyvinvointi alueille painetta kliinisen työn tekijöiden etsimiseen. Onneksi Jyväskylässä on jalkahoitajia ainakin vielä. Toistaiseksi myös hyvin koulutettuja. |
26.05.2023 | Kuusamossa vkolopun! |
21.05.2023 | Päivä päivältä kohti kesää! |
14.05.2023 | Äitienpäivän riemuja! |
14.05.2023 | Nettisivut uudistuvat! |
04.05.2023 | Kun jaloissa on kovettumia! |
03.05.2023 | Äitienpäivä lähestyy! |
03.05.2023 | Jalkahoitolassa puhaltaa huomenna ilmalämpöpumppu! |
23.04.2023 | Loma on alkanut! |
23.04.2023 | Lomailen 25.4-3.5.2023 |
11.04.2023 | Pääsiäisen riemuja! |
Siirry arkistoon » |