BLOGIT

Puolitoista vuotta jalkahoitajan elämää

Perjantai 6.8.2021 - Pirjo Hatzitoliou


Puolitoista vuotta muutoksen aikaa. Jalkaongelmissa mikään ei ole muuttunut mutta kutakuinkin jokainen asiakas on jollakin tapaa koronan muuttama, muttei runtelema. Viimevuosi muutti myös minua, yritystä ja ympärilläni olevaa yritystoimintaa. Hetken 2020 maaliskuussa hengittelin syvään ja sitten muutamana viikon kotona oleskelun jälkeen tajusin hengityksen tasaantuessa, että kaikki mikä muuttuu minun ympärilläni, muuttuu myös toisten ihmisten ympärillä, ja osa asioista kaikkien maailman ihmisten ympärillä. Hengittäessä tein kylppäriremontin ja maalasin eteisen, sitten olikin aika palata töihin.

Korona muutti sen verran liiketoiminta strategiaani, etten puske töitä yötä päivää. Uskallan jopa olla vastaamatta viikonloppuisin puhelimeen ja silloin kun sitten vastaan olen työ moodissa muutenkin, joten asiakas ei minua silloin häiritse. Koronan rantautuessa Suomeen minulla oli liiketoiminta hajanaista ja kiersin ympäri Suomea koulutuspuuhissa ja kertomassa jalkahoidon saloja opiskelijoille sekä yrittäjille. Kolme päivää viikossa tein jalkahoito töitä hoitolassa ja kotikäynneillä muutoin. Keväällä 2020 opettelin verkkokoulutusten perusteet, loin uuden järjestelmän ja vein kaikki koulutukseni ja luentoni nettiin. Syksyn aikana tapasin vajaa 1000 jalkahoidon ammattilaista netin kautta ja elokuussa ehdin käymään myös kontakti koulutuksessa Rovaniemellä, joskin tapasin opiskelijat turvavälein varusteltuina. Illat istuin koneella kuulokkeet korvilla puhumassa ja päivällä tein jalkahoitoja. Raskaan syksyn opetus oli se, että oli pysähdyttävä ja mietittävä onko tämä kuitenkaan se systeemi mitä pystyn tekemään loppu elämäni. Ja sitten totaalinen pysähdys jouluna ja yksin yrittäjänä neuvottelin itseni kanssa uudet työehtosopimukset, joihin liittyi sekä liikuntaa, kulttuuria ja jonkun verran myös remontoimista. Kuitenkin tärkein asia oli antaa aikaa itselle ja muille perheen jäsenille sekä työlle, joka on elämässäni erittäin tärkeä ja mieluisa asia.

Tämän vuoden kevät on ollut jalkahoitolassa stabiilia aikaa, hintojen korotuksia en ole halunnut miettiä ja mainontaan en ole halunnut törsätä rahaa. Tuloshan syntyy siitä, että myyn palvelua ja kulutan siitä sen osan mikä ei kuulu palkkaani. Kierrätän koronasta huolimatta liiketoimintani tuottamaan tulosta aika kivasti taiteeseen ja kulttuuriin ja uskon huomiseen, joten elämäni talousvaikeudet voivat tulla vaan siitä, etten enää uskoisi. Korona vuodesta selvisin erittäin pienillä kolhuilla ja eniten surin kaikkea mitä perheeni ympärillä tapahtui, ja vaikkei korona ollutkaan syyllinen se aiheutti paljon elämässäni muutoksia ja sellaisia elämän arvon merkityksen miettimistä, josta olemme vasta nyt selviämässä ja ymmärtämässä. Elämä on kuitenkin suurelta osin luopumista, jos ajattelemme tarkasti, ja nyt on ollut aika luopua monesta asiasta ja varsinkin siitä ajatuksesta, jossa me Suomalaiset olemme tottuneet elämään,  eli että me eläisimme jotenkin kaukana muista eikä meitä mikään voi saavuttaa.

Jalkahoitolaan olen kulkenut toukokuusta alkaen sähköpyörällä ja sekin on omalta osaltaan muuttanut työpäivinäni. No eihän tässä lähes 8 kilometrin matkalla ehdi edes miettiä kovinkaan montaa ajatusta mutta kuitenkin aamut ja iltapäivät ovat olleet erilaisia. Helteellä ajellessani Schildtin peltojen poikki toi tuoksut, ja kuumuus mieleeni aamut, kun menin Kreikassa töihin. Samalla tavalla moottoripyörällä ajaessa mietti, ettei mikään muu ole helteellä mukavampaa kuin aamut, ja mahdollisimman aikaiset. Joskin ei ne sateessakaan ajot ole olleet olenkaan epämiellyttäviä.  Iltapäivällä taasen mietti Tuomiojärven rantaraittia ajaessa, että onneksi meillä on vielä edes se ranta. Täynnä nuoria, lapsia ja mahtavat ulkoliikunta mahdollisuudet, joita monet hyödyntävät. Kuuma asfaltti pyörän alla ja mukava vauhti tyhjentää jalkahoidot mielestä ja olen taas seuraavana päivänä valmiina työpäivän haasteisiin, jos niitä oli luvassa.

Koronaan suhtaudun edelleen vakavasti ja haluaisin että kaikki muutkin niin tekisivät. En käy edelleenkään kaupassa vaan tilaan kauppatavarat kotiovelle. Poikkean panomaatilla tai postissa, pesen käsiä ja käytän yleisissä tiloissa maskia ja myös töissä tarpeen vaatiessa. Olen ollut tavallaan onnekas ja saanut rokotukset ensimmäisten joukossa isäni omaishoidon siivellä. Mutta rokotuksista huolimatta voi tilanne olla se, että sairastumisen estämiseksi riittää haastetta. Tämän päivän korona lukemat ovat huipussa ja sairaalassakin on muutamia koronapotilaita. Enää ei voi toivoa taudin häviämistä, vaan nyt on alettava ymmärtämään kaikkea mitä voimme tehdä ja mitä voimme jättää tekemättä. Kuuntelin radiosta Hans Välimäen haastattelua, jossa hän toivoi, ettei kaikkia ravintoloita laiteta samalle viivalle vaan ruokaravintolat voisivat olla auki koska ihmiset istuvat eivätkä välttämättä nauti alkoholia samalla tavalla kuin anniskeluravintoloissa. Eikä hänenkään ehdotukseensa ole muuta vaihtoehtoa kuin koronapassi, jonka toteuttaminen ei Suomen hallitukselta taida kovin nopeasti onnistua. Enkä osaa sanoa vaadinko passia jalkahoitolaan, sitäkin moni asiakas on kysynyt. Mutta toivon että mahdollisimman moni asiakkaani ottaa rokotukset, että voimme olla miettimättä huomista päivää tai sitä seuraavaa.

Nyt kodeissa valmistaudutaan kouluun lähtöön ja opettajat valmistautuvat töihin jotka ovat varmasti haastavia tämän maskisuosituksen edessä. Siitä alkaa syksyn odotus. Aamut ja illat muuttuvat hämäriksi. Edesmenneen Impi asiakkaani sanoin, kun mustarastas lentää heinäkuussa pihapuuhun syömään marjoja niin syyskuussa katsellaan lumisadetta. Ja mustarastas on näkynyt pihapuussa ja elokuun jälkeen tulee syyskuukin. Sellaista se on meidän ihmisten elämä, luonto päättää loppupelissä kuitenkin sen järjestyksen.

 

 

Avainsanat: Jalkahoito, korona, kesä