Kesä on tullut16.05.2021 Kesä on tullut, ihana vihreys on ulkona kylläkin ihanan siitepölyn kanssa mutta siitä selvitään muutamassa viikossa. Työt jalkahoitolassa on palanneet samaan uomaan kuin ennen koronaa ja päivät täyttyvät yksi kerrallaan ja välillä harpotaan viikko kerrallaan vakituisten asiakkaiden täyttäessä kalenteria. Rokotus tilanne on melko hyvä ja näillä näkyvin Suomi on rokotettu kahteen kertaan marraskuun loppuun mennessä. Toivoisin että kaikki asiakkaani ottaisivat rokotuksen ja jos eivät niin kertoisivat sen avoimesti että tiedän tilanteen seuraavaa asiakasta ajatellen. Ensiviikolla on vielä torstaina vapaita aikoja, käväisen tiistaina Kuopiossa tekemässä koulutussuunnitelmia ja istun vielä illan itse koulutuksessa täällä kotona. Omat koulutushommat loppuvat tämän kuun aikana toistaiseksi ja suunnitelu tulevasta on vielä kesken. Elämä näiden hommien osalta on muuttunut melko tradigaalisti. Kesäkuussa Footlogik on tarjouksessa varsinkin hikoilevien jalkojen tuotteiden osalta. Laitan tänne mainoksen. Ja monet kyselevät miksen kirjoittele Facebookkiin niin en yksinkertaisesti ehdi kun kirjoittelen aika moneen Facebookkiin. Ehkä olen myös vähän laiska. Jalkahoito on myös sellainen terveydenhoito muoto etten näe järkeväksi päivittää asiakkaiden jalkahoito ongelmia somessa vaikka niistä joku toinen hyötyisikin. Ja kysymys hinnoittelusta niin vielä mennään näillä hinnoilla kesän yli ja sitten katsotaan mitä mieltä talouspäälikkö on tilanteesta. Mukavaa viikon loppua ja uuden alkua! |
JALKAHOITOLA
Pirjo Hatzitoliou
Taitoniekantie 9H
40740 JYVÄSKYLÄ
gsm 0400314089
jalkojesi.parhaaksi@gmail.com
Pirjo Hatzitoliou
Taitoniekantie 9H
40740 JYVÄSKYLÄ
gsm 0400314089
jalkojesi.parhaaksi@gmail.com