Hyvää Itsenäisyyspäivää!06.12.2020
Tänään on itsenäisyyspäivä ja se merkitsee minulle enemmän kun koskaan aikaisemmin. Karjalaiset juureni tuovat koko elämän matkan muisteluja sodan ajalta ja sen jälkeenkin. Ja kun osa "parasta" Suomea jäi toisen Valtion rajan toiselle puolelle. Ja Karjalaiset selvisivät kovasta myräkästä positiivisen ja elämään iloisesti suhtautuvien luonteidensa avulla. Nyt ei ole tarvinnut karjalanpiirakoita leipoa eikä ruisleipää mutta onhan tämä pitkä korona aika ollut monille meistä kuin evakkomatka epätodellisuuteen. Mitään enempää en voi siitä sanoa mutta toivon että ihmiset jaksavat loppuun asti. No mutta jalkahoitola on vielä Kortepohjassa ja ensiviikollakin on vapaita aikoja keskiviikkona ja torstaina. Päivät täyttyvät yksi kerrallaan ja ennen joulua vielä ehtii hyvin jalkahoitoon. Lahjakortit ovat myynnissä netissä niin kuin aina ennenkin. Meillä itsenäisyyspäivä tuo juhannus tunnelmat, grillataan ja syödään täytekakkua. Onneksi sen verran lirahti joulumieltä tähänkin huusholliin että tonttu odottaa lyhty kädessä ovella vieraita (3kpl) ja jokunen jouluvalokin on ilmestynyt juhlatilaan. Pidetään täällä turpavälit ja ollaan lähekkäin eikä puhuta mitään. Mukavasti tästä siis siirrytään huomiseen työpäivään! Pirjo |
JALKAHOITOLA
Pirjo Hatzitoliou
Taitoniekantie 9H
40740 JYVÄSKYLÄ
gsm 0400314089
jalkojesi.parhaaksi@gmail.com
Pirjo Hatzitoliou
Taitoniekantie 9H
40740 JYVÄSKYLÄ
gsm 0400314089
jalkojesi.parhaaksi@gmail.com