Lomalla olen mutta...11.09.2026 Kyllä vielä loma jatkuu virallisesti mutta pikkuhiljaa alkaa totuus hahmottua eikä se kyllä haittaa yhtään. Kiva oon palata töihin ja arkipäivän rutiineihin taas. Käväisin Pohjoisemmassa, tällä kertaa Suomussalmella ja voi miten hienoa on mennä ihmisten keskelle joilla ei ole mitään kiirettä, mutta kuitenkin hieno yhteisöllisyys ja tarve kokoontua yhteen. Ja vaikka Suomussalmen alue on ohi ajaessa pelkkä läpimeno paikka, niin siellähän on Raatteentien lisäksi paljon nähtävää ja mietittävää miten ihmiset siellä ovat aikoinaan selvinneet. Ja luonto tuli lähelle hirvien, karhun ja monen muun metsän hengen kanssa enkä mennyt sysimetsään vaan sukulaisille kahville. Hiljainen kansa tarvitsee talvivaatteita ja siellä onkin suuri keräys menossa. Jotkut ovat jo saaneet talvipalttoon päällensä mutta aika monta talvitakkia tarvitaan etteivät he palellu. Talvivaatteet kestävät vain yhden talven ja siksi keräys on joka vuosi. Mutta ensiviikolla on vapaita aikoja ja teen maanantai aamun kotikäyntejä ja sitten hoitolalle jatkamaan hommia. Syksy tulee ja vaihdetaan taas kenkiä. Muista tarkistaa ovat jalat kasvaneet tai levenneet kesän aikana eivätkä enää mahdu viime syksyn syksysaappaisiin.
|
