BLOGIT

Varpaiden tulehdukset

Sunnuntai 12.6.2022 - Pirjo Hatzitoliou

VARPAIDEN KIPUTILAT

 

Silloin kun mietitään niveltulehduksen mahdollisuutta, niin saatetaan miettiä polvikipuja, jäykkyyttä lantion alueella tai kivuliaita vääntyneitä sormia, joita oma mummokin sairasti. Ja totta se onkin, että niveltulehdukset useimmiten alkavat polvien tai lonkkien kolotuksilla sekä sormien muutoksilla. Kuitenkin niveltulehduksia sairastaa aika moni tietämättään ja missä sinulla on niveliä, siellä voi olla myös tulehduksia kuten jalkaterässä ja varpaissakin. Jos isovarpaan ympärillä on turvotusta, punoitusta ja kipua se voi johtua tulehduksesta mutta ei välttämättä Hallux Valgus oireyhtymän alkamisesta eli vaivasenluun kehittymisestä.

Varpaan niveltulehdukset eivät ole aktiiviliikkujalla kovinkaan harvinaisia. Ne voivat mennä ohi itsekseen, jolloin niihin ei kiinnitä sen enempää huomiota mutta pitkäaikaisena ne aiheuttava ongelmia. Varpaan niveltulehdus voi johtua ruston rasitusvammasta, joka itsessään on merkki alkavasta nivelrikosta, jos sitä ei hoideta kuntoon. Rusto kipuilut ovat yleisiä polvi alueella ja niiden hoitona on lepo ja oikea oppinen liikunta.

 

VARPAAN NIVELTULEHDUS OIREET

 

-          Varpaiden kipu liikkuessa, voi tuntua pistävänä kipuna kynsialueilla, jolloin moni epäilee kynsien oireilevan mutta todellisuudessa varpaan viimeinen tyvinivel oireilee.

-          Varpaat turpoavat ja punoittavat ja ne voivat olla kuumat.

-          Varpaissa on selvästi nivel alueilla värimuutoksia

-          Nivelreumassa ja nivelpsoriaksessa muutoksiin liittyy aina punoitus.

Lisäksi nivelissä on rajoittunut liikerata johtuen ruston turvotuksessa tai kokonaan vaurioitumisesta. Nivelten ympärille kehittyy kyhmy, joka näyttää ensin turvotukselta mutta kehittyy rusto vaurion ja turvotuksesta johtuen kovaksi patiksi. Pahkurat eivät häviä tulehduksen vähentyessä ja ne rajoittavat varpaiden liikkeitä ja liikuttamista.

Vaikka isovarvas olisi rakenteellisesti jäykkä niin niveltulehdus tilanteessa sen taivuttaminen ylös tai alas aiheuttamatta kipua on vaikeaa. Kävellessä varvas kipuilee ja se voi tehdä siitä todella vaikeaa, jolloin ainut keino estää kipu on pysähtyä ja vähentää jalkaterään kohdistuvaa rasitusta. Tulehduksen edetessä se jäykistää isovarpaan kokonaan.

Tärkeää on huomioida se, että jos kipua ei ole normaalisti arkipäiväisissä tilanteissa mutta se tulee kantaessa painavia tavaroita, tai kiivetessä korkeisiin paikkoihin tai mahdollisesti kävellessä epätasaista maastoa voi olla kysymyksessä ruston heikentynyt kyky vähentää painetta nivelissä ja se oireilee kipuna. Tämä on esiaste nivelrikosta.

Lisäksi tärkeää on huomioida varpaiden väliin syntyvät kovettumat ja känsät, jotka ovat merkkinä nivelkapseleiden kovettumisesta ja nivelmuutoksista. Joskus varpaiden välissä on painehaavaa muistuttava haavauma alue, joka enteilee varpaan nivelrikon etenemistä. Kuoppaiset, liuskoittuvat ja paksut varpaankynnet voivat olla merkki niveltulehduksesta. Varpaissa saattaa olla rakennemuutoksia kuten vasaravarvas tai varpaiden ns. ojentumista. Koko jalkaterän alueella voi olla kiputiloja, kaarien alueella tai akillesjänteen reunoilla niin ettei kipupisteen paikallistaminen ole selkeää. Harvinaisempia oireita on voi olla puutuminen, polttaminen tai pistely jalkaterän alueella. jotka voivat johtua myös selkäoireista.

Varpaissa olevat erilaiset niveltulehdukset

Jos varpaat oireilevat on tärkeää ymmärtää minkä tyyppinen niveltulehdus niissä voi olla jo pelkästään sen takia että jokaiseen tulehdukseen on erilainen lääkitys ja hoito. Tähän laitan muutaman yleisimmän jalkahoitolassa esiin tulevan niveltulehdus tyypin, jota varpaissa esiintyy. Kaikki niveliin kohdistuvat tulehdus epäilyt on syytä selvittää yhteistyössä lääkärin kanssa.

Nivelrikko

Nivelrikko on rappeuttava nivelsairaus, joka on Suomessa hyvin yleistä. Nivelrikossa nivelen päivä pehmustava ja kosteuttava rusto kuluu vähitellen ja häviää kokonaan. Nivelrikkoa esiintyy usein nivelten kulumisen vuoksi, joka tapahtuu ikääntymisen myötä mutta se voi tapahtua myös nivelvaurion seurauksena. Nivelrikko on usein isovarpaassa ja sen ensioire on kipu kävellessä. Nivelrikko voi alkaa ihan mistä vain nivelestä, mutta jalkaterän alueen nivelet reagoivat niihin kipuna nopeasti johtuen painosta, jota kannamme. Siksi nivelrikon ensisijainen hoito alkaa ylipainoisilla laihduttamisesta ja liikunnan lisäämisestä.

Nivelreuma

Nivelreuma on krooninen tulehdussairaus, jossa elimistön immuunijärjestelmä hyökkää itseään vastaan ja aiheuttaa tulehdusta ja kipua nivelissä. Yleensä tulehdus alkaa saman aikaisesti jalan pienistä nivelistä ja se esiintyy usein ensin jalkojen ja käsien pienissä nivelissä. Se voi myös vaikuttaa suoraan polviin, kyynärpäihin, lonkkaa ja jopa kaulan alueen nivelistöön. Noin 90 prosentilla nivelreumaa sairastavista ihmisistä kärsii jalkaongelmista. Nivelrikko voi edetä nivelreumaksi.

Kihti

Kihti kipuja ei kannata vähätellä. Ne ovat yleistyneet ikääntyvillä ihmisillä verenpaineen tehokkaan hoidon seurauksena. Monilla isovarpaan kipu ja turvotus nivelalueella on kihdin ensimmäinen oire. Se on niveltulehdus tai kihti aiheuttaa niveltulehduksen, jolloin veren kohonneet virtsahappo kiteet kerääntyvät isovarpaan nivel alueille. Pahassa kihti tulehduksessa voi nähdä koko nilkan alueen olevan punainen ja tulehtunut ja erittäin kivulias. Kihtikohtaukset, jotka voivat olla hyvin äkillisiäkin isovarpaan nivel turpoaa ja punoittaa. Jos kihtiä ei hoideta aiheuttaa se kihtikyhmyjä ihon alle. Ääri tapauksissa ne puhkeavat ja ovat hyvin kivuliaita ja vaikeasti hoidettavia.

Kihti todetaan verikokeilla ja siihen on tehokas lääkitys.

Nivelpsorias

Nivelpsorias on niveltulehdus, joka liittyy autoimmuunisairauteen psoriakseen. Se voi aiheuttaa iho muutoksia mutta aina niveltulehdus ei oireile iholla. Oireena on kipu, jäykkyys ja turvotus nivelissä. Nivelpsorias oireilee usein varpaiden kynsissä ja samalla voi olla myös sormienkin turvotusta. Nivelpsoriaksessa voi oireilla myös paikoissa, joissa jänteet ja nivelsiteen kiinnittyvät luihin ja esim. oireet voivat alkaa plantaarifaskiitti kipuna jalan alaosassa, jolloin vaikutus tulee akillesjänteen tulehduksesta. Nivelpsoriasta hoidetaan nykyään tehokkaasti biologisilla lääkkeillä.

Bakteeri peräiset niveltulehdukset ja reaktiiviset tulehdukset

Nivelten bakteeritulehdukset alkavat usein todella äkillisesti ja ovat hyvin kivuliaita. Ne voivat johtua eri sairauksien jälkioireista kuten suolisto tulehdusten, salmonellan tai virtsateiden klamydiatulehduksen jälkioireina. Myös korona on jättänyt potilaille niveltulehdus oireita, jotka ovat pitkittyneet, vaikka tauti itsessään on parantunut. Eläimen puraisusta voi saada bakteerin, joka oireilee nivelissä.

Bakteeri peräiset niveltulehdukset pitää hoitaa mahdollisimman nopeasti ja osaan niihin ei pystytä antamaan lääketieteellistä selitystä.

Hoito

Niveltulehdukset tule tutkituttaa lääkärin vastaanotolla. Verikokeilla ja perusteellisella tutkimuksella voidaan kartoittaa tulehduksen tila ja siihen tarvittavat hoidot. Yleensä tulehduskipulääke kuurina on hoidossa tärkeää. Lisäksi jos nivelmuutokset eivät ole selkeitä voi lääkäri määrät röntgen kuviin ja niistä selvitetään nivelten ja ruston tilanne. Fysioterapia on tärkeä osa nivelkipujenhoitoa ja sen merkitystä ei kannata väheksyä. Joskus myös kortisoni kuuri on tarpeen, jotta tulehdustila saadaan hallintaan.

Omahoito

Pidä huolta, että kengät ovat sopivat ja käyttötarkoituksen mukaiset. Älä käytä liian pehmeitä jalkineita liikkumiseen vaan etsi jalkine, jossa on tukeva pohja, josta saat tuntuman astumispintaan. Voi kokeilla kevytjalkineita mutta aloita niiden käyttö erittäin varovasti.

Kenkään voit ostaa erilaisia tukia, jotka eivät korjaa jalan asentoa mutta tukevat olemassa olevia rakenteita. Hyvä varpaiden alle tuleva ohjaaja ja kevyesti poikittaiskaarta nostava apuväline on puoli pohjallinen. Se on helppo asentaa kenkään eikä vie siellä liikaa tilaa. Se helpottaa päkiä alueen painetta ja samalla kevyesti nostaa sitä ylöspäin. Varpaat eivät pääse taipumaan ja kynnet säästyvät paineelta. Puolipohjallinen pysyy hyvin paikallaan vaikket sitä pohjalliseen liimaisikaan. Lisäksi on erilaisia valmiita pohjallisia, joissa on tuki sekä pitkittäis- että poikittaiskaarelle. Ne helpottavat jalkaterään kohdistuvaa painetta.

Jalkahoitolassa varpaiden asentoa voidaan tukea ja korjata hoitolassa tehtävillä silikoni orteeseilla, myös erilaiset geelituotteet voivat olla helpottava apu varvas kipuihin.

Myös säännöllinen venyttely kotona on tärkeä osa niveloireiden hoitoa, venyttelyjen tulee olla toiminnallista ei passiivista. Ruokavaliossa kannattaa ottaa huomioon sokerin, punaisen lihan ja valkoisten jauhojen vähentäminen. Näiden kolmen on todettu lisäävän tulehdusta.

Liikkumisessa ei ole tärkeää määrä vaan aika. Pitkät kevyet lenkit ovat tehokkaampia niveloireiden vähentäjiä kuin esim. juoksu. Lääkäriä kannattaa konsultoida, jos nivelkivut jatkuvat ja liikkuminen vaikeutuu.

Avainsanat: Kipu, tulehdus, varvas