BLOGIT

Nettiajanvaraus vai elämä

Lauantai 19.11.2016 - Pirjo Hatzitoliou

Melko kiireisenä yrittäjänä on vaikea ymmärtää että joku toinen on yhtä kiireinen eikä pysty tarjoamaan palveluita juuri sinä ajankohtana kun ”minä” yrittäjä olen niitä valmiina ottamaan vastaan. Kampaajia ja hierojia kaupungissamme on yllin kyllin mutta miten valita se joka tekee niinä aikoina töitä kun minä lepään ja olen vapaalla.  Tehtävä ajanvaraukselle oli lähes mahdoton.

Eräänä aamuna päätin että nyt riittää. Latasin nettiin kaikki kaupungin kampaajat ja tein karsinnan oman arvomaailmani mukaan. Päädyin ekokampaamoon täysin sen takia että kampaaja oli töissä lauantaiaamuna jolloin minä en ollut.

Astuessani kampaamoon huomioin että myös kampaajani oli herännyt aikaisin aamulla enkä ollut huomioinut ajanvarausta tehdessäni että hän oli tullut vain minua varten kello 9.00 töihin. Seuraava asiakas oli vasta monen tunnin päässä. Ihana kampaaja joka ymmärsi hiuksiani ja teki töitä (hieman ylimääräistäkin) tehdäkseen työn hyvin. Huono omatuntoni kuitenkin kolkutteli ja mietin mitenhän omassa hoitolassani saisin kuitenkin tuon ajanvarauksen toimimaan ilman puhelin palvelua. Pohdin sitä melko pitkään kunnes unohdin ja koitti seuraava tehtävä. Aloin etsiä uutta hierojaa vanhan pistäessä pillit pussiin.

Hierojia kaupungissa riittää enemmänkin kuin nettisivujen määrä antaa ymmärtää. Kuitenkin kun elämme tätä harvinaisen digitalisoitua maailmaa, niin ihmettelin miksi hierojilla ei ole nettisivuja, tai jos onkin niin niiden vanhoillinen pohjarakenne luo mielikuvan ihan muusta kuin terveydenhoidollisesta kokemuksesta. Taas arvomaailman pohdintaa ja liuta uusia valintoja. Haluan tässä kertoa etten missään tapauksessa yrittäjänä lähde opiskelijoiden hierottaviksi. Vien aina asiakkailta samaani rahat suoraan toiselle yrittäjälle joka ansaitsee palkkansa omalla työllään. Poikkeuksena bensa-asema joka ei tarjoa henkilökohtaista palvelua ja kauppaketjut joissa olen vain välityöllistäjä myyjien ahkeroidessa.

 Nettiajanvarauksia käydessäni läpi huomasin että sellaisilla hierojilla jolla sellainen on, ajanvaraus on täynnä useita viikkoja iltapäivisin jolloin minulla olisi mahdollisuus mennä hierontaan. Kukaan heistä ei tehnyt töitä lauantaisin. Toisella kierroksella lähestyin heitä sähköpostilla tai puhelimitse ja kuinka ollakaan heillä tosiaan oli täyttä iltaisin monta kuukautta. Kolmannella kierroksella kuuntelin kokenutta hierojaa joka suositteli sellaista jolla voisi olla vapaita aikoja. Sitten meninkin keskellä päivää hierontaan ja avasin uuden asiakassuhteen joustamalla omasta työpäivästäni ja toivoen että myös hieroja löytäisi omasta kalenteristaan aikoja jotka sopisivat minun työpäivääni. Sovittelin oman työpäiväni hänen nettiajanvarauksen mukaan joten jommin kummin päin palvelimme toisiamme edelleen tietokoneen kautta.

Nettiajanvaraus omaan hoitolaani alkoi olla päällimmäinen ajatus kaiken jouluajattelun lisäksi. Anonyyminä tehty varaus tai ehkä keskellä yötä tai vaihtoehtoisesti aamulla aikaisin, helpottaa asiakkaan sekä minun työpäivääni mutta kuinka saisin sen toimimaan niin että työpäiväni olisi täynnä eikä tyhjää aikaa olisi ainakaan joka päivä. Hommahan alkoi hahmottua koska olin selannut koko syksyn erilaisia varaus järjestelmiä ja niistä olevat demot löytyvät nettistä joten tiesin millaista en ainakaan halunnut. Ja tänä aamuna olen laittanut nettiajanvaraus palvelun sivuille mutta vain iltapäivä aikojen osalta. Ja syynä on se että iltapäivät täyttyvät nopeasti ja usein työ ikäinen asiakas ehtii vain iltapäivällä hoitolaan ja ne jotka ehtivät aamupäivällä yleensä myös haluavat soittaa ajanvarauksen.

Nyt olen siis siirtynyt digitalisoituneen maailman lumoihin ehkäpä lopullisesti. Nettisivuillani on ollut lähes puoli miljoonaa kävijää joten näin arkisena perus ihmisenä uskoin että johan oli aikakin. Teen parhaani että se toimisi ja toivon että asiakkaat antaisivat palautetta kuinka se voisi palvella heitä vielä paremmin. Edelleen vastaan normaalisti sähköposteihin ja puhelimeen myös iltaisin ja viikonloppuisinkin.

Avainsanat: ajanvaraus

Jalkahoitola on aina auki

Maanantai 10.10.2016 - Pirjo Hatzitoliou

Ajan varaaminen minne hyväänsä kuten kampaajalle, hammaslääkärille tai mihin vaan vaatii aina oman aikansa. Mieluiten sen tekisi omalla sohvalla juuri silloin kuin sen parhaiten muistaa,  ja siksi suurin osa meistä toivoisi että joka paikkaan olisi mahdollista tilata aikaa suoraan netistä. Niin myös jalkahoitolaani.

Olen aloittanut liiketoimintani jo yli kymmenen vuotta sitten tarjoamalle asiakkaille kotikäyntejä ja laitoskäyntejä. Kotikäyntien kautta siirryin lähes viisi vuotta sitten hoitola toimintaan ja nyt liiketoimintaani kuuluu kaikki nämä kolme kliinisen työn osa-aluetta. Lisäksi 8 vuotta sitten sain yhteistyö kumppaniksesi Suomen suurimman Kauneus- ja jalkahoito alan maahantuojan joka ostaa yritykseltäni koulutus ja esittelypalvelut sekä erilaisten tuotteiden, välineiden ja laitteiden testauspalvelut. Hoitolatukun Tuonti Oy on yksi työllistäjäni asiakkaiden lisäksi ja siksi minulla on käytössäni aina maailman parhaat jalkahoitoon tarkoitetut välineet ja laitteet sekä tuotteet.

Netti ajanvaraus järjestelmä hoitolaani vaatisi monen asian yhdistämistä. Sovellukseen tulisi pystyä erittelemään monta seikkaa ja esimerkiksi kotikäyntien osalta sen tulisi määritellä ajanvaraus kotiosoitteen mukaan. Lisäksi ajanvaraus tulisi pitää jatkuvasti ajan tasalla joka vaatisi taasen itse työntekijältä kaksin kertaisen työn koska kotikäyntien sovittaminen päiväohjelmaan vaatii tiedon missä ollaan ja mennään.

Jalkahoitolassa on ollut kaksi erilaista vaihto ehto nettiajan varauksesta käytössä. Kumpikaan niistä ei soveltunut käyttöön ja kummankin järjestelmän haitta-puolena oli että hoitola aikoja oli hyvin vaikea tehdä joustavasti molempia osa-puolia ajatellen.

Siksi vastaan mielelläni puhelimeen aina kuin vain on mahdollista, myös sunnuntaisin. En vastaa jos se ei ole mahdollista ja siksi asiakas voi soittaa vaikka keskellä yötä. En voi soittaa takaisin päin jos puhelin numero on salainen. Muutoin soitan aina takaisin numeroon mistä on soitettu. Sähköpostiin vastaan aina kun vaan Sonera toimii, myös myöhään illalla tai aikaisin aamulla. Joten ajanvaraus toimii melko joustavasti. Varauksen voi tehdä myös omalta kotisohvalta sähköpostissa illalla lasten nukkuessa tai vaikkapa töissä kun kenkä alkaa puristaa.

banneri-855x3502.jpg

 

Avainsanat: ajanvaraus