BLOGIT

URHEILUJALKINE OSTOKSILLA

Perjantai 19.7.2013 - Pirjo Hatzitoliou Artikkeli Turun sanomat huhtikuu 2012

pronation316x278.jpg

Käväisin eilen tyttäreni kanssa urheiluväline kaupassa. Siitä asti kun hän on ollut ns. aikuinen on ongelma aina ollut urheilujalkineiden löytyminen jalkaan numero 35. Mieluiten kengässä voisi olla vielä 1/3 lisää mittaa. Asiantuntevat 

myyjät ehdottelevat milloin minkäkin mallista ja kokoista kenkää. Milloin on Adidas pientä kokoa ja vastaa sitä toista kokoa ja milloin Nikelta on tullut levämpi lesti joka mahtuu sen ja sen kokoiseen jalkaan. Aina kuitenkin mennään lasten osastolle ja todetaan että samat lenkkarit saa yli puolet halvemmalla eikä niissä oikein näytä olevan mitään muuta eroa kuin koko. Myyjä tietenkin lopettaa heti palvelemisen kun siirrymme lasten jalkine puolelle. Moni ei varmaan tiedä että joskus lasten puolella saa myös nro 38 juoksulenkkareita puolet halvemmalla kuin aikuisten osastolta.

Mikä näitä aikuisten ja lasten lenkkareita jotka ovat ulkomuodoltaan ihan samanlaisia yhdistää ja mikä niissä on erilaista että hinta nousee neljän metriä  hyllyn päästä olevaan numeroa suurempaan lenkkariin yli 100 euroa. Suoraan sanoen ei yhtään mikään muu kuin se että aikuinen ostaa kenkänsä harvemmin kuin lapsi. Lasten lenkkarit kestävät pidempään kuin aikuisten.

Palataanpa aikoihin jolloin lenkkitossu markkinat vasta alkoivat pullistella eikä nettikauppoja vielä ollut. Tyttäreni harrasti nuorena taitoluistelua, hän halusi ehdottomasti kalliit ja tietenkin oikeaa merkkiä olevat jalkineet koville jäähallin lattioille kuivaharjoittelua varten. Menimme urheilukauppaan ja siellä sattumoisin oli asiantuntija paikalla joka videokuvasi asiakkaiden jalkoja ja neuvoi sitten millaisia jalkineita kannattaisi lähteä ostamaan.  Lupasin tyttärelleni että ostan hänelle mitkä lenkkarit nyt sitten tämä asiantuntija suosittelee vaikka ne kaikista kalleimmat jos näin tulee käymään. Videokuvauksen jälkeen asiantuntija ihmeekseni sanoi, ettei tyttäreni tarvitse tästä kaupasta lenkkareita vaan voi ostaa vaikka halpahallista tarralenkkarit. Jalan rakenne ja toiminta oli niin täydellistä. Ostimme silloin lasten puolelta 25 euron Niken juoksujalkineet jotka ovat vieläkin kaapissa koiran pissatuskierroksen  kenkinä. Sen jälkeen tyttäreni on ollut hyvin tietoinen siitä mitkä jalkineet hänelle sopivat ja mitkä eivät.

Urheiluliike on jalkahoitajan painajainen varsinkin kenkä hyllyjen kohdalla. Mietityttää usein kun kuuntelee myyjän argumentteja  kenkä valintoja miettivälle ylipainoiselle tai mahdollisesti langan laihalle asiakkaalle. Yleisimmät suosittelut ovat tukea jalkapohjaan ja tukea nilkkaan. Ylipainoinen asiakas ei saisi juosta ennen kuin ylipaino on kohtuullinen, langan laiha asiakas tarvitsee vain kengät jalkaan ja jalkalihasten pitäisi hoitaa juoksu. Jos juoksija on aktiivinen tai kilpajuoksija hän tietää jo melko pitkälle minkälaisen jalkineen haluaa jalkaansa.  Pystyykö myyjä näkemään asiakkaan jaloista suoraan minkä merkkisen ja minkälaisen jalkineen hän tarvitsee, uskoisinpa ettei mutta hyvä on tietenkin tietää onko jalkine leveä vai kapea.

Suomalaiset ovat pitäneet aina lenkkitossuja jalassaan. Karhujen aikaan 70-lvuulla  lähes kaikilla oli samanlaiset lenkkarit eikä kukaan kysynyt kaupassa oliko jalka pronaatiossa vai ei. Nyt suurin osa juoksu kengistä on pronaatio tuettuja, se siis tarkoittaa että jalkaa tuetaan ulkokiertoon. Entäpä jos jalka on pronaatiossa vain seistessä ja juostessa se neutralisoituu, miten käy askeltamisen kun jalka onkin yht’äkkiä ulkokierrossa reilusti. Entä jos jalka on neutraali ja sitä tuetaan pronaatioon tai supinaatioon. Voi polviparkoja ja vielä enemmän ykkösniveltä jalkaterän alueella. Mitä jos pronaatio asiakas ostaakin neutraalit jalkineet, no ei mitään. Supinaatio jalkaan pitäisikin ostaa aina neutraalit jalkineet. Jos jalkaterä on voimakkaasti pronaatiossa ei kannattaisi juosta olenkaan vaan korjata jalkaterän asentoa kuntosalilla ja polkemalla pyörää. Mikä merkitys on lenkkarin vaimennuksilla ja muilla lupauksilla. Se merkitys että jalkineen suunnitteluun on käytetty aikaa ja me kuluttajat maksamme siitä. Kevytjalkine teollisuus on kuitenkin jo tekemässä voimakkaasti jalansijaa myös meidän markkinoillemme, Feelmax etunenässä omalla kotimaassa suunnittelemallaan tuotteella. Lenkkarikauppaan mennessä järki käteen ja rahapussin nyörit tiukalle, kaikki mikä on kaunista ei ole parasta. Jalkaterää ei pidä passivoida liikkuessa vaan päinvastoin antaa sen tehdä töitä. Rasvapatja joka suojaa jalkapohjaa ei häviä rasituksessa vaan päinvastoin vahvistuu.

aaaaaaaaaa.png

Lisää aiheesta alla olevassa Turun sanomien artikkelissa joka on vuoden takaa mutta edelleen ajankohtainen

 

Juoksukenkiin ei kannata upottaa omaisuuksia

Kuluttaja | Turun Sanomat 30.4.2012 08:40

Älä maksa turhista hienouksista juoksukenkiä ostaessasi. Personal trainer Mikko Liukan mukaan jopa 90 prosenttia juoksijoista pärjäisi ilman pronaatiotukia. Kun juoksukenkien markkinakoneisto paukuttaa, että juoksu ei suju ilman huippukenkiä, pudistelee liikuntapalvelu Vauhtisammakon juoksutreenaaja Mikko Liukka päätään.

– Korkea hinta ei todellakaan takaa sitä, että juoksija saisi itselleen sopivat kengät.

Kauppojen hyllyillä nököttää mitä erilaisimpia tossuja, joiden supinaatio- ja pronaatiotuet saavat ostajan pään pyörälle. Mikko Liukka varoittaakin tukihurmiosta.

– Minä väitän, että 90 prosenttia juoksijoista ei tarvitse tuettuja kenkiä.

Pronaatiotukea tarvitaan, jos jalka kääntyy liikaa sisäänpäin. Supinoivaksi sanotaan askellusta, jossa paino on jalan ulkosyrjällä. Liukan mukaan ongelmat saattavat johtua siitä, että jalkapohjan pienet lihakset eivät ole saaneet töitä. Tuetuilla juoksukengillä passivoidaan lihakset lopullisesti.

– Näiden lihasten kuntoon saamiseksi paljasjalkakengät olisivat monelle hyvä vaihtoehto, mutta silloin myös juoksutekniikan on oltava kunnossa, Liukka sanoo.

Liukka kannustaa aloittamaan keskihintaisilla tuettomilla kengillä ja siirtymään sitten tuettuihin, jos jalkavaivoja ilmenee.

– Liian tuetut kengät voivat jopa aiheuttaa ongelmia, jos juoksijalla on neutraali askellus, hän sanoo.

Viisi vinkkiä juoksukenkien ostajalle

1. Älä tee hätiköityjä johtopäätöksiä, sillä pelkän jalan rakenteen perusteella ei voi tehdä päätelmiä askelluksesta. Usein nimittäin sanotaan, että matalaholvinen jalka tarvitsee pronaatiotuen ja korkeaholvinen taas iskuvaimennetun kengän. Näin ei voi kategorisesti väittää: matalakaarinen jalka ei nimittäin välttämättä tarvitse pronaatiotukea ja korkeaholvinen jalka voi puolestaan ylipronatoida. Neutraalisti askeltavalle pronaatiotuesta voi olla jopa haittaa. Vanhojen juoksukenkien kulumista voi päätellä askeltekniikkaa.

2. Hinta ei ole hyvän kengän tae. Mikko Liukka muistuttaa, että satasen budjetilla saa mainiot juoksukengät. Aloittelija ei tarvitse hienoimpia ja kalleimpia aktiivijuoksijalle tarkoitettuja kenkiä.

3. Jos et ole varma askelluksestasi käy useammassa testissä. Suurin osa juoksijoista ei tarvitse erityistukia, vaikka kenkätarjonnasta voisi päätellä aivan muuta. Nykyään markkinoidaan juoksukenkiä, jotka estävät jalkavaivat. Muista, että jalkavaivat saattavat olla seurausta myös vääränlaisista juoksukengistä. Neutraalille askeltajalle esimerkiksi vahva pronaatiotuki voi tuottaa hankaluuksia.

4. Tekniset huippuominaisuudet eivät auta, jos kenkä tuntuu pahalta jalassa. Älä siis ajattele, että testivoittaja olisi sinunkin paras valintasi. Luota omiin aistimuksiisi. Kokeile useiden eri valmistajien kenkiä ja useita malleja. Hyvä kenkä tuntuu siltä, kuin jalassa olisi sukka.

5. Mieti, millaisella pohjalla tulet juoksemaan. Asfaltilla kaipaat enemmän iskunvaimennusta kuin maastossa. Maastossa korostuu pito ja tukevuus.

ANNAMARI NURMINEN

 

vasko.jpg

FEELMAXIN VASKO pitää vettä ja on vähän kylmemmän kelin jalkine mutta kevyt ja ilman tukea. Käyttäjän jalka joutuu tekemään kaiken itse.

Avainsanat: Urheilujalkineet