Joskus ennen kun olin nuori

14.03.2026

Valkea talvi taitaa olla tullut loppuun tämän kevät kauden osalta, ja monet surevat, etteivät ehtineet kunnon kevät hangille, kun ne jo väistyvät syrjään. Näin meillä talvi tulee ja menee, välillä reilusti reiluna ja välillä myöhässä ja epäreiluna. Eipä hätää, vaikka tiedän että hiekkapöly kaudesta tulee pitkä niin kaikella on tarkoituksensa.

Joten talvikenkien vaihtoa kevät kenkiin kannattaa vielä hetki harkita. Ihan pelkästään sen takia että talvikenkä kestää tätä säämuutosta mutta kevätkengät eivät. Lenkkarit, joissa kosteussuoja kestää kyllä tätäkin säätä ja kannattaa nekin vaihtaa jalkaan sitten vasta kun tietää ettei lenkkipoluilla ole enää jäätä. Vesisade kyllä pitää huolen siitä, että jäätä tulee lisää ja vanhat sulaa.

Ja toukokuun loma on vielä epävarma, maailman tilannetta seurailen enkä ainakaan tällä hetkellä tunne pystyväni lomailemaan sotakoneiden lentäessä yli rantaloma paikkani mutta katsotaan mitä ennen toukokuuta tapahtuu.

Jalkahoitolan ajanvaraus on hyvin keväinen eli täyttä on mutta ensiviikon jälkeen on taas vapaita aikoja ja ensiviikolla pari aikaa vielä vapaana.

Nettiin olen avannut jo pitkälle ajanvarausta ja ilta-ajat täyttyy aika nopeasti. Nähdään jalkahoitolassa.

19.04.2026Äitienpäivä lahjakortti on valmiina!
18.04.2026Ensiviikon torstaina on pari aikaa vapaana
18.04.2026Voiko enää miltään plagioinnilta suojautua
11.04.2026Ajanvaraus tilanne ja vakituiset asiakkaat
06.04.2026Helatorstai on perinteinen jalkahoito päivä
05.04.2026Pääsiäisen jälkeen jalkahoitolaan
29.03.2026Kesäaika alkaa
27.03.2026Viikko ennen pääsiäistä
20.03.2026Ajanvaraus tilanne
14.03.2026Joskus ennen kun olin nuori

Siirry arkistoon »