Ensviiikon uutiset22.06.2025
Kesä kääntyy keskivaiheille ja ilmat ovat suosineet teitä ketkä ette kovin helteistä välitä ja minulle nämä kelit ovat ihan passelit. Juhannusaattona hanskat ja pipo jäivät kotiin ja niitä olisi tarvittu mutta selvittiin silti ilman suurempia paleltumisia vaikka veneellä ajeltiin pitkin Päijännettä. Kotona putkiremontin jälkeinen aika ja siivoamista riittää ja tavaroiden järjestelyä. Evakko matka jatkuu retkikeittiön muodossa vielä 4 neljä viikkoa ja sitten ollaan taas perus elämän muodossa ottamassa vastaa syksyä. Sitä ennen käydään Jennin jonka parayleisurheilua sponsaan Turussa SM- ja samalla Pohjoismaiden mestaruuskisoissa. Reenattu ainakin on ja täällä keihäs lentelee jo aika kevyesti, toivotaan että sää suosii eikä sada vettä niinkuin joka kisoissa tähän asti. Jalkahoitolassa on ensiviikolla täyttä, muutamia puolentunnin aikoja ja torstaina vielä yksi tunnin aika. Sitten siirrytään jo heinäkuun puolelle seuraavalla viikolla. Eli normi meininki kesäjalkahoitolaksi. Teen kesällä hoitolassa 10-18.00 jalkahoitoja, jos tarvitset myöhäisemmän tai aikaisemman ajan niin soittele. Joustavasti suunnittelen päiviä. Perjantaisin suunnittelen luentopäiviä syksylle tänne Jyväskylään joten en ole hoitolalla. |
18.07.2025 | Kello 8.00 jalkahoitoon |
18.07.2025 | Hellettä ilmassa! |
15.07.2025 | Tällä viikolla vielä torstaina oli muutama vapaa aika |
06.07.2025 | Heinäkuun uutiset! |
29.06.2025 | Heinäkuun eka viikko alkamassa |
23.06.2025 | Kotikäynti uutisia |
22.06.2025 | Ensviiikon uutiset |
19.06.2025 | Hyvää ja turvallista juhannusta! |
15.06.2025 | Paljasjalkakenkä jalkaan metsään ei kaupunkiin! |
06.06.2025 | Hoitolassa on nyt oivallisia mökkituliaisia kesälomalaisille |
Siirry arkistoon » |