Lumen tulon jälkeinen elämä!14.12.2024
Nyt voisi sanoa että lunta tulvillaan ja on vielä raikas talvi sääkin. Mutta ei huolta eikä murhetta koska jouluun on vielä aikaa. Ensiviikolla on kolme aikaa vielä vapaana ja peruutuksia tulee joka päivä vallitsevan virustilanteen vuoksi, joten kannattaa seurailla nettiajanvarausta tai vaikka soitella ja kysellä aikoja. Lahjakortteja voi tulostella täältä nettisivuilta ja myös hakea jalkahoitolasta. Olen siellä viimeistään 10.00 aamulla ja lähden viimeistään illalla pois. Soittele vaikka ja varmista että olen paikan päällä. Lahjakortin hinta on vielä tämän joulun 65 euroa. Toivottavasti kaikki asiakkaani viettävät rauhaisan ja antoisan joulun ajan koska sinne on nyt vapaa päiviä pujahtanut ihan roppa kaupalla. Joulun jälkeen perjantai on jalkahoito päivä hoitolassa ja siellä vielä muutamia aikoja vapaana. Ennen uutta Vuotta olen normaalisti töissä ja uuden vuoden päivän normaalisti lepäilemässä. Ja tämä viikkoahan on viimeinen pimeä viikko. Ensi lauantaina alkaa taas päivä pidentyä ja päästää ihmettelemään auringonkin saapumista. |
10.02.2025 | Alkavalla viikolla vielä muutama vapaa aika |
04.02.2025 | Ajanvaraus elää peruutuksilla ja varauksilla |
01.02.2025 | Helmikuu on alkanut |
30.01.2025 | Flunssa aalto pyyhkäisee Jyväskylän yli |
26.01.2025 | Onko kroppa jumissa liukkailla kävelystä |
26.01.2025 | Alkavalla viikolla vapaita aikoja |
19.01.2025 | Uusi blogi syylästä |
19.01.2025 | Nasta kenkä taitaa olla talven paras kenkä! |
15.01.2025 | Tsekkaa tämä kun teet nettiajanvarausta |
13.01.2025 | Ja taas odotetaan kevättä! |
Siirry arkistoon » |