Jalkahoitolan sponssori sopimus09.11.2024
Perjantaina sain jalkahoitolan roolissa ja vähän muussakin olla mukana JKU:N parhaan paraurheilijan palkitsemis tilaisuudessa. Jenni on ollut ahkera harjoittelija ja Leevi joka hänen valmentajanaan on toiminut kesän loppuun asti ovat molemmat palkintonsa ansainneet. Tuloksia on syntynyt ihan mestaruuksiin asti vaikka paraurheiluliitto päättikin yhdistää kaksi luokkaa ja Jenni kilpailee kävelevien tuoliheittäjien kanssa. Se ei häntä eikä valmentajaa ole langistanut vaan tavoitteena on tehdä hyvää harjoittelua joka johtaa sitten parempiin tuloksiin. Jalkahoitolan kautta kustannetaan valmennus, varusteet ja harkkoihin liikkuminen. Paraurheilu ei ole urheilulaji joka olisi tapetilla missään tiedotusvälineissä. Leo Pekka Tähti on uraa tehnyt urheilija ja tuonut Suomelle enemmän arvokisa mitaleja kuin yksikään vammaton urheilija. Vammaiset ja vammautuneet urheilijat kilpailevat samoissa luokissa ja yhä enemmän luokkia yhdistellään jotta urheiluun saadaan näkyvyyttä. Jkun paraurheilu joukkueessa on aktiivi urheilijoita alle 10 aikuisten ryhmässä mutta nuorten ja lasten ryhmissä enemmän. Liikunta kaikissa muodoissa on yhtä tärkeää vammaisille ja vammautuneille kuin meille ns. normi ihmisille. Siksi jalkahoitola tukee mielellään paraurheilua. Sekin on kuin laittaisi rahaa pankkiin 100% korolla, vähän kuin jalkahoito on asiakkailleni. |
17.05.2025 | Kesää kohti ollaan menossa! |
09.05.2025 | Ihana toukokuu! |
04.05.2025 | Jalkahoitajan evakko matka on alkamassa |
01.05.2025 | Vappu meinasi unohtua! |
28.04.2025 | Karkelon sukkia saa taas jalkahoitolasta! |
27.04.2025 | Äitienpäivä lähestyy! |
25.04.2025 | Ajanvaraus on hyvin kesäinen jo tässä vaiheessa kevättä |
18.04.2025 | HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ! |
18.04.2025 | Viikko numero 17 alkaa ensiviikolla |
13.04.2025 | Huhtikuu on menoa ja melskettä |
Siirry arkistoon » |