Ensiviikolla on vapaita aikoja ja ammatti uutisia

08.10.2022

Sää ulkona ei tänään lauantaina suosi kulkijaa mutta pitkä kävelylenkki on jo tehty aamulla ennen sadetta. Monet ovat kyselleet jalkahoitolan kuulumisia ja niitä kertoessa mietin että muuttuuko mikään virallisesti jalkahoitolassa, vai käykö niin että asiat muuttuvat jalkahoitolan ympärillä.

Suurin muutos on tietenkin se että jalkahoitolan ajanvaraus on tällä hetkellä asiakasmyönteinen. Aikoja löytyy vapaana ensiviikollakin ja vaikka koulutus järjestelmä on alkanut täyttymään näyttää että saan tehdä koulutuksia edelleen verkon kautta. Mieluiten olisin ihmisten ja opiskelijoiden parissa mutta esimerkiksi jalkaterapeutteja opetetaan tällä hetkellä monimuoto etä opiskeluina,  joka kylläkin minua sekä ammattilaisena että kouluttaja ihmetyttää kovin. Luulempa että kentällä on tällä hetkellä Suomen viimeiset hyvin koulututetut ja vaatimus tason ylittäneet jalkahoidon ammattilaiset. Ikävä totuus tämä kyllä näyttää olevan lähes jokaisessa ammatissa. No tämä tietenkään minun näkökulmasta ei on huono asia mutta asiakkaiden näkökulmasata on. Miten osaat valita jalkahoidon ammattilaisen joka tuntee ongelmasi ja osaa ne ratkaista.

Enempiä itsenäni tässä kehumatta toivoisin että jokainen minun jalkahoitolaani saapuva saa omaan ongelmaansa ratkaisun ainakin niin, että vaikka sitä emme heti sillä sekunnilla pysty ratkaisemaan niin teemme hoitosuunnitelman tavoitteellisesti ilman ylimääräisiä kuluja ja pettymyksiä hoidon laatuun.

Ensiviikon aikoja voi kysella puhelimitse, varata suoraan netistä tai lähestyä vaikkapa whatsupin kautta. 

Ja koska korona jyllää valtaisan räkätaudin muodossa tällä hetkellä aikuisväestössä Jyväskylässä toivoisin edelleen että tulisit hoitolaan terveenä. Toki tuo räkäilyä näyttää kestävän useita viikkoja joten taudin toteamisesta ei tarvitse odotella kuukautta ennen saapumista mutta alkumetreillä hoitolaan ei kannata tulla. Korona on jäänyt jäädäkseen ja niinkuin tyttäreni kuulikin että tammikussa annetaan jo viidettä piikkiä. 

19.04.2024Helatorstaina hoitola perinteisesti auki
19.04.2024Jalkahoitaja toivoisi kevään jo tulevan
15.04.2024Ajanvaraus tilanne
13.04.2024Reissun päältä uutisia
06.04.2024Ensviikolla on vapaita aikoja!
04.04.2024Jalkahoitolassa puhaltaa taas kevään tuulet!
01.04.2024Pääsiäisen riemuja!
24.03.2024Pääsiäis viikon jalkahoidot
17.03.2024Ajanvaraus on päivitetty huhtikuun loppuun asti
14.03.2024Maanantaina taas vapaita aikoja

Siirry arkistoon »