Ensiviikko on jo syyskuun puoliväli

09.09.2022

Tällä viikolla vielä lomailen mutta ensiviikolla teenkin töitä joka päivä illasta aamuun ja sehän on näin yrittäjän näkökulmasta erittäin erittäin miellyttävä loman jälkeinen viikko. Ensiviikolle en voi enää pidentää päiviä joten siirrytään ajanvarauksessa sitä seuraavaan viikkoon.

Sieltä löytyy vapaita aikoja vielä ihan kivasti melkein koko viikon hoitolapäiville. Joten ensiviiko täynnä, seuraavalla viikolla ja siitä eteenpäin vapaita aikoja.

Viime viikon koulutuspäivien oppia olen ammentanut koko viikon pohtimalla sitä miksi olen yrittäjä ja miten olen järjestellyt elämäni sen mukaan miten teen työtä. Kysyin jo lapsiltani yrittäjä äidin jättämiä traumoja mutteivat he ole niitä kokeneet, päin vastoin eivät ole edes tajunneet kuinka siirryin työelämästä yrittäjäksi. Toki on siitä jo kohta peräti 20 vuotta. Henkisen paineen sietokyky on erilainen ihmisillä,  ja olettaisin etten enää hirveesti säikähdä vaikka sähkön hinta nousisi tai mahdollisesti ruoka loppuisi. Elämä menee eteenpäin ja olemme kyllä onnekaita ihmisiä täällä Suomessa,  koska meillä on perusasiat kuitenkin kunnossa.

Mutta näemme jalkahoitolassa ja ensiviikon lopun jälkeen hoitolaan tulee uusi vaikeiden kynsiongelmien hoito muoto, jonka testaukseen kutsun vakkari asiakkaitani.  Hoidolla käsitellään päällimmäistä kynsilevyä lämmittämällä ja valokovettamalla eri aineyhdisteiden kautta. Kyllä on kiva vanhankin jalkahoitajan oppia vielä uusia asioita.

28.03.2024Tänään peruutus aika klo 12.30
24.03.2024Pääsiäis viikon jalkahoidot
17.03.2024Ajanvaraus on päivitetty huhtikuun loppuun asti
14.03.2024Maanantaina taas vapaita aikoja
03.03.2024Lomat ohi ja kohti työviikkoa
24.02.2024Hiihtolomalle lomps tai jalkahoitoon!
18.02.2024Aurinkoinen sunnuntai!
11.02.2024Pakkaspäivän uutiset
04.02.2024Huomenna alkaa uusi viikko ja jalkahoitolassa on kaikki hyvin
28.01.2024Jalkahoitolassa oli vapaita aikoja

Siirry arkistoon »