UA-227129219-1

Tulevalla viikolla on vapaita aikoja

20.08.2022

Vaikka helle kurittaa vielä Suomalaisia ja tietenkin osaa helliin niin meikäläinen toivoo kyllä hieman jo yöpakkasia ja viileitä syksy päiviä. Tämän kesän jälkeen alkaa neuvottelut hoitolan isännöitsijän kanssa ilmalämpöpumpun asennuksesta. Ihan pelkästään sen takia että voin jatkaa työpäivää senkin jälkeen kun aurinko kääntyy kohti hoitolan ikkunoita.

Mutta ensiviikolla on tiiistaina ja keskiviikkona muutaman vapaa aika vielä jalkahoitoa tarvitseville. Torstai on täysi päivä ja Susi-jengin matsilla täytettynä iltaa kohti. Lähden perheen koripallo fanin kanssa kannustamaan Suomea kohti voittoa. 

Jalkahoitajan syksy on jo alkanut melko aktiivisesti toisen päätyöni tiimoilta. Eli koulutuksia pukkaa ja suuret koulutuspäivät tulevat taas Jyväskylään. Onneksi meillä on täällä mielettömän hyvät järjestely tiimit paikassa johon virtaa parin viikon päästä suurin osa Suomen jalkahoito ammattilaisia. Päivät työllistävät minua ja joudunkin kysymään itseltäni välillä että mitenkähän asioita hoidettaisiin jos meillä ei olisi sähköpostia ja kännyköitä.

Jalkahoidot jatkuvat silti normaalisti ja keskiviikko iltapäivä aika on varattavissa puhelimitse.

27.09.2022Huomenna keskiviikkona peruutusaika klo 16.15
23.09.2022Mekalasin tukisukat jalkahoitolassa
23.09.2022Viikko on taas alkamassa
18.09.2022Lokakuu on päivitetty nettiajanvaraukseen
18.09.2022Ihana Syksy
09.09.2022Ensiviikko on jo syyskuun puoliväli
05.09.2022OLEN LOMALLA TÄMÄN VIIKON
28.08.2022Syyskuun alkua kohti mennään
20.08.2022Tulevalla viikolla on vapaita aikoja
12.08.2022Elokuu on puolessa välissä, melkein

Siirry arkistoon »