Ensiviikko näin sunnuntaina

03.04.2022

Ensiviikolla teen kaikki mahdolliset jalkahoidot mitä ehdin ja jaksan. Seuraavalla viikolla ennen pääsiäistä olen maanantaina kotikäynneillä ja jään siitä sitten viikon lomalle. En voi sanoa ansaitulle mutta voisin sanoa että välttämättömälle. Enkä ole väsynyt, uupunut tai muutenkaan luovuttavat vaan teen ihan muita töitä.

Ensiviikolla on täysi aikataulu ainakin toistaiseksi ja niinkuin olen jo aikaisemmin kirjoittanut peruutuksia tulee lähes joka päivä. Soita tai tsekkaa aikoja netistä, seuraavan päivän peruutuksia voi vielä varailla ilta 9 asti netinkin kautta. Mutta soittamalla pääsee paremmin tilanteen tasalle.

Sitten vapaat ajat ovat pääsiäisen jälkeen ja sitten oletan että ollaankin jo paljon lähempänä kesää kuin koskaan viime kesän jälkeen. Yöpakkaset mahdollistavat vielä metsäpoluilla kävelyn mutta tänä aamunakin aurinko oli jo niin lämmin etten usko metsäpolkujen kestävän enää montaa viikko pakkasista huolimatta.

Täytyy kirjoittaa etten muista näin mukavaa kevättä viime vuosina olleen ja siksi kaikesta huolimatta nautitaan paisteesta ja tästä ihanasta Suomen maasta.

24.05.2022Tänä vuonna jalkahoitolan joulu on ajoissa
22.05.2022Pitkät kävelyretket
20.05.2022Kesäkuun jalkahoito ajat
20.05.2022Helatorstaina jalkahoitola auki!
15.05.2022Jalkahoitolan ja hoitajan sometus
12.05.2022Footlogix viikot
12.05.2022Sisäänkasvanut kynsikö?
11.05.2022Karkelon sukat jalkahoitolasta
08.05.2022Äitienpäivän uutiset!
29.04.2022Hauskaa Vappua kaikille asiakkaille!

Siirry arkistoon »