Tammikuun puoli väli on ylitetty

16.01.2022

Ensiviikolla joka näyttäisi olevan viikko 3 on jo ajanvaraus melko täynnä mutta torstailla on vielä yksi aika vapaana nyt sunnuntai iltana.

Jalkahoitolassa ei ole tapahtunut mitään mullistavia käänteentekeviä jalkahoitoon vaikuttavia tapahtumia mutta niitä odottaessa tehdään mullistavia jalkahoitoja ja otetaan irti kaikki mitä pystytään tämän hetkisestä elämän tilanteesta. 

Surullista on koronan jatkuminen ja iloista on talven riemut joita nyt näyttää ulkona riittävän. Parasta on jos asiakkaani muistaisivat nastakenkiä pitää lenkillä ja suojella itseään kaatumiselta joka tällä hetkellä on yleisin tapa saada luut murtumaan ja päähän aivotärähdys. 

Kiitos teille asiakkaat taasen näistä päivistä jolloin kalenteri on ollut täynnä, vaikkakin jokunen on jalkahoitonsa unohtanut niin sekään ei ole maailmaan pysäyttänyt vaikka tietenkin unohtaneen mielestä on. Elämä on sellaista muistamista ettei jalkahoito aina tunnu kaikesta tärkeämmältä asialta muistaa. Joskus se tietenkin maksaa jonkunverran mutta useimmiten olen hyvällä tuulella eikä laskua tule perässä eikä edessä. Ja muista aina flunssa oireissa perua aika ja sairastella kotona.

Nyt kohti viikonloppua ja siihen sisältyy paljon muutakin kuin työnteko.

19.04.2024Helatorstaina hoitola perinteisesti auki
19.04.2024Jalkahoitaja toivoisi kevään jo tulevan
15.04.2024Ajanvaraus tilanne
13.04.2024Reissun päältä uutisia
06.04.2024Ensviikolla on vapaita aikoja!
04.04.2024Jalkahoitolassa puhaltaa taas kevään tuulet!
01.04.2024Pääsiäisen riemuja!
24.03.2024Pääsiäis viikon jalkahoidot
17.03.2024Ajanvaraus on päivitetty huhtikuun loppuun asti
14.03.2024Maanantaina taas vapaita aikoja

Siirry arkistoon »