UUSI VUOSI JA UUDET KUJEET

02.01.2022

Vuosi on vaihtunut ja valtakunnassa kaikki on niinkuin ennenkin. Jalkahoitolassa tapahtuu hieman muutoksia ja samalla päivitetään kolmen vuoden jälkeen hinnasto. Hinnasto alkaen 1.1.2022 on nähtävänä tässä linkissä. HINNASTO 22

Muutan tänään hinnat myös nettiajanvaraukseen, ne on päivitettu epassiin ja myös palveluseteli portraaliin. Edelleen ennen vuoden vaihdetta myönnetyt palvelusetelit ovat vanhalla 2021 omavastuulla.

Hinnoittelu kerran kuukaudessa jalkahoito palvelua käyttävien asiakkaiden kohdalla ei ole muuttunut ja heidän edut tuoteostoksissa pysyvät samana.

Kotikäynti hinnoittelu on muuttunut eniten johtuen tietenkin polttoaine hinnoittelusta ja tänä vuonna vielä teen kotikäyntejä vakituisten asiakkaiden luona ja otan uusia vain erikoistilanteissa.

Positiivista tässä vuoden vaihtumisessa kuitenkin on että monilla meistä alkaa olla jo kolme rokotetta, niin myös minulla. Ensiviikosta alkaen niitä aletaan paukuttamaan oikein tosissaan ihmisten olkapäihin joten viruksen pitää vielä ennen kesää muuttua jotta se selviäisi hengissä rokottamattomissa henkilöissä. Turvallisuutta edelleen hoitolassa pidetään yllä ja pyritään siihen että jalkahoitolassa käytetään maskeja.

Muuten vuoden vaihde ei mitään ihmellistä tuo tullessaan ja koronasta johtuen pysyn Jyväskylässä ja koulutukset hoidan luurit päässä verkossa kotona.

Toivotan kaikille asiakkailleni ja tätä tekstiä lukeville oikein paljon parempaa Uutta Vuotta 2022 ja tästä eteenpäin menemme kohti kevättä!

Pirjo

19.04.2024Helatorstaina hoitola perinteisesti auki
19.04.2024Jalkahoitaja toivoisi kevään jo tulevan
15.04.2024Ajanvaraus tilanne
13.04.2024Reissun päältä uutisia
06.04.2024Ensviikolla on vapaita aikoja!
04.04.2024Jalkahoitolassa puhaltaa taas kevään tuulet!
01.04.2024Pääsiäisen riemuja!
24.03.2024Pääsiäis viikon jalkahoidot
17.03.2024Ajanvaraus on päivitetty huhtikuun loppuun asti
14.03.2024Maanantaina taas vapaita aikoja

Siirry arkistoon »