Ensimmäinen viikko jälkeen

31.10.2021

Viikko Kuusamossa vietetty ja sehän oli melko oivallinen kokemus. Onneksi otin syyspukimien lisäksi kaikki talvivarusteet ja nastakengät mukaan kaiken varalle. Talvihan siellä yllätti heti kun Oulun yli meni ja paikan päällä Porotimman järven rannalla ihana talvi-ilta,  lumen hohteessa ja jäisen järven rannalla. Rantasauna tulille ja siitä alkoi loma keskellä talvea suoraan Jyväskylän 10 asteen lämmöstä.

Eipä mitään talvi jatkui koko viikon, välillä taivaalta tuli paistinpannun kokosia lumihiutaleita ja välillä pienen pieniä jääpalloja jotka peittivät  alleen sekä porot että kulkijat. Mahtava tunnelma palata kotiin pimeyteen ja lumettomuuteen. Lähtiessä Kuusamossa oli 4 astetta lämmintä ja tietenkin rankka sumu että tuskin rinteitä laskiat näkivät laskea. Eli loma sattui vähän niinkuin oikeaan aikaan syyslomaksi joka muuttuikin talvilomaksi. Hiihtämään ei olisi päässyt vaikka sitä olisi halunnutkin. Ja nyt alkaa paluu arkeen ja työt joita olen odottanut kovasti alkavaksi. Nimittäin kalenteri on viikon aikana täyttynyt aika mukavasti muutamaa viikkoa eteenpäin niin että vielä mahtuu muutamia aikoja varailemaan.

Tästä eteenpäin keskiviikkona mahdollisuus iltavuoroon ja perjantait on edelleen koulutus päiviä. Marraskuu siis alkakoon ja kohtahan on jo se joulukin taas ovella. Toivotaan että saadaan lunta ennen sitä.

Kuluvalla viikolla ja ensiviikollakin on ajanvaraus buukattu täyteen mutta kuluvan kuukauden puolesta välistä eteenpäin on jo runsaasti vapaita aikoja....toistaiseksi. Ja whatsuppi toimii myös ajanvaraus asioissa nopeasti viestin vaihdossa.

19.04.2024Helatorstaina hoitola perinteisesti auki
19.04.2024Jalkahoitaja toivoisi kevään jo tulevan
15.04.2024Ajanvaraus tilanne
13.04.2024Reissun päältä uutisia
06.04.2024Ensviikolla on vapaita aikoja!
04.04.2024Jalkahoitolassa puhaltaa taas kevään tuulet!
01.04.2024Pääsiäisen riemuja!
24.03.2024Pääsiäis viikon jalkahoidot
17.03.2024Ajanvaraus on päivitetty huhtikuun loppuun asti
14.03.2024Maanantaina taas vapaita aikoja

Siirry arkistoon »