Viikko alkaa talvikengissä

28.10.2019

Maanantai aamu valkeni vihdoinkin pakkasessa ja valoisuutta lisää vielä lumipeite maassa. Jalkahoitajan arkipäivä on nyt aika kiireinen vaikka jouluunkin on pitkä matka ja kuitenkin sekin on jo ihan oven takana. Hoitolassa ajanvaraus on pompsahtanut vapaiden aikojen suhteen marraskuun puolelle ja sielläkin näyttää vasta puoli välissä kuuta olevan vapaita aikoja. Eipä huolta loppu vuosi on seesteistä työaikaa ja seuraava pompsahdus ajanvarauksessa on vasta tammikuussa.

Pitkään odotettu elämän laatua parantava tuote on tulossa vihdoinkin hoitolaan myyntii ja siitä laitan kunnon tiedotteen myös Facebook kansalle. Uskon että tuotteen mukana liikkuminen, nukkuminen ja koko jalkapolitiikka muuttuu.

Isänpäivä lahjakortti on myynnissä ja laitan piakkoin myös joulukortin. Ja kun luet lahjakorttia ostaessasi uudet ohjeet niin muistutan etten enää saa mahtumaan kotikäynti kalenteriin uusia asiakkaita. Katsotaan äitienpäivänä uudestaan tilanne vakituisten kotikäynti asiakkaiden suhteen.

Mukavaa talvea ja muistakaan että ainakin tänä aamuna tiet olivat liukkaat ja niitä kannattaa varoa niin kävellessä kun autolla ajaessa!

Netti ajanvaraus on päivitetty joulukuuhun saakka ja myös joulun välipäiville muttei ihan kokonaan joulukuulle;)))

19.04.2024Helatorstaina hoitola perinteisesti auki
19.04.2024Jalkahoitaja toivoisi kevään jo tulevan
15.04.2024Ajanvaraus tilanne
13.04.2024Reissun päältä uutisia
06.04.2024Ensviikolla on vapaita aikoja!
04.04.2024Jalkahoitolassa puhaltaa taas kevään tuulet!
01.04.2024Pääsiäisen riemuja!
24.03.2024Pääsiäis viikon jalkahoidot
17.03.2024Ajanvaraus on päivitetty huhtikuun loppuun asti
14.03.2024Maanantaina taas vapaita aikoja

Siirry arkistoon »