Kesä on tavallista onnistuneempi!

01.07.2019

Ei pitäisi olla onnellinen mutta niitä tunteita on enemmän kuin tarpeeksi siitä ettei Suomeen ole vielä ennättänyt helteet joilla jo monta kertaa on meitä uhattu. Nyt tuntuu että sopiva 20 astetta on ihanan kesän tärkein juttu ja jalkahoitolassa on helppo hengittää.

Olen pitänyt muutamia lomapäiviä jotka ovat tietenkin muodostuneet kodin työleiri päiviksi mutta lepoa on myös mattojen ja villasukkien pesu. Tänään kuitenkin valmistaudutaan toden teolla työn tekoon.

Tällä viikolla ei hoitolassa ole vapaita aikoja mutta ensi viikolla jo on ja se ei ole huono juttu vaan tosi hyvä ihan kaikkien näkökulmasta. Viikon päästä tiistaina on vapaita aikoja ja sitten torstaina. Tsekkaile nettiajanvaraus josta löytyy päivitetyt vapaat ajat ja tarvittaessa soita.

Pitääkin mennä keräämään mansikat parvekkeelta ennen kuin joku muu ehtii;))

22.07.2019Rauha on saapunut jalkahoitolaan
22.07.2019Kesä ja helle
21.07.2019Ajomuutokset hoitoloiden paikoituksessa
21.07.2019Helle on alkanut, jalkahoitolassa on vapaita aikoja
13.07.2019Elokuun ajanvaraus on päivitetty myös nettiin
01.07.2019Kesä on tavallista onnistuneempi!
23.06.2019Juhannuksen jälkeinen elämä!
13.06.2019Edullisempi tuplalenkki erottaja jalkahoitolassa
12.06.2019Heinäkuun ajanvaraus on netissä
07.06.2019Jalkahoitolan uutimet

Siirry arkistoon »