Pääsiäisen iloja kaikille!

19.04.2019

Pääsiäinen on alkamassa, perinteinen pitkäperjantai on mennyt pitkäksi ja nyt vasta ehdin täydentämään jalkahoitolan uutisantia.

Vielä viikko sitten mentiin metsään nastakengissä ja tänään sai jo kokeilla miltä tuntuu kevytjalkineet ensimäistä kertaa. Jalat ainakin väsyivät kovasta työstä joten huomenna on pidettävä lenkkari päivä. Muistathan aloitta kevytjalkineissa lenkkeilyn maltillisesti ja käyttää välillä muitakin jalkineita jotta jalat saavat totutella niihin rauhassa.

Jalkahoitolassa jatkuu kevät vielä toukokuulle. Ajanvaraus on ensiviikon ja vielä vappuviikonkin aikamoisen tupattu täyteen mutta sen jälkeen alkaa jo helpottaa. Toki siihenhän on vielä monta viikkoa joten ehtii toukokuussakin tapahtua aikojen täyttymystä.

Pääsiäinen on monille pieni breikki työstä ja niin myös minulle. Olenkin kätevänä emäntänä laatinut itselleni suursiivous pääsiäisen joten mukavaa tänäänkin on ollut ikkunoita pestessä. Koirani leijonamieli on myös tuonyt kevään kotiin ja vaikka imuroisi tunnin välein on lattioilla hiekkaa koko ajan. Siitäpä muistutus että heti kun iho joutuu hiekan kanssa tekemisiin alkaa kuivuminen. Se johtuu ainoastaan siitä että "äitimaa" sisältää niin paljon mineraaleja joita ihomme ei välttämättä heti alkukesästä siedä. Siksi käytetäänkin säännöllisesti Footlogixia suojaamaan ihoa ulkoisilta rasituksilta.

Laitan pääsiäisen aikana uudistuneen äitienpäivä lahjakortin nettisivuille. Helppo ja turvallinen tapa muistuttaa äitiä jalkojen terveyden merkityksestä.

Tsekkaa ajanvarausta netistä tai soita. Ennen vappua ei taida enää aikoja olla mutta sen jälkeen löytyy jo mukavasti.

19.04.2024Helatorstaina hoitola perinteisesti auki
19.04.2024Jalkahoitaja toivoisi kevään jo tulevan
15.04.2024Ajanvaraus tilanne
13.04.2024Reissun päältä uutisia
06.04.2024Ensviikolla on vapaita aikoja!
04.04.2024Jalkahoitolassa puhaltaa taas kevään tuulet!
01.04.2024Pääsiäisen riemuja!
24.03.2024Pääsiäis viikon jalkahoidot
17.03.2024Ajanvaraus on päivitetty huhtikuun loppuun asti
14.03.2024Maanantaina taas vapaita aikoja

Siirry arkistoon »