Uuden Vuoden Uutiset 2019!

01.01.2019

 Vuosi on vaihtunut ja toivotan kaikille vanhoille ja uusille asiakkailleni kaikkea onnistumista ja iloa vuodelle 2019!

Jalkahoitolassa elämä jatkuu ja tärkeimmät uutiset ovat;

-          Hinnat eivät tänä vuonna muutu.

-          Hoitola on edelleen avoinna niinä päivinä jolloin en tee kotikäyntejä. Yleensä       maanantaina ja keskiviikkona.

-          Kotikäynneille mahtuu tänä vuonna uusia asiakkaita.

-          Joulun lahjakortit tulee käyttää ennen juhannuksen juhlia.

-          Pysäköintilupa tulee hakea hoitolasta vuodelle 2019, vanha lupa ei kelpaa.

 

Palveluseteli asiakkaille tiedoksi että tammikuussa loppuvat setelit on käytettävä ennen 10.1.2019. Laitan kaikille asiakkaille viestiä ja tarvittaessa soitan ennen laskutusjakson päättymistä.

Kaikki siis on niin kuin ennenkin. Tänä vuonna lomailen useaan otteeseen ja ilmoitan maasta poistumisesta nettisivuilla hyvissä ajoin.

Hyvää Vuotta 2019!

19.04.2024Helatorstaina hoitola perinteisesti auki
19.04.2024Jalkahoitaja toivoisi kevään jo tulevan
15.04.2024Ajanvaraus tilanne
13.04.2024Reissun päältä uutisia
06.04.2024Ensviikolla on vapaita aikoja!
04.04.2024Jalkahoitolassa puhaltaa taas kevään tuulet!
01.04.2024Pääsiäisen riemuja!
24.03.2024Pääsiäis viikon jalkahoidot
17.03.2024Ajanvaraus on päivitetty huhtikuun loppuun asti
14.03.2024Maanantaina taas vapaita aikoja

Siirry arkistoon »