Marraskuuta odottaessa

11.10.2018

Niinhän siinä sitten kävi että ajanvaraus jalkahoitolaan on täynnä 22.10 maanantaihin saakka ja sitten on taas vapaata jaettavaksi.

Syksy on on ollut kaunis ja hellinyt meidän kaikkien elämää olemalla myös lämmin. Lähden messuille ensiviikolla uuden tuotesarjan puitteissa. Jos siis poikkeatte I Love Me- messuille olen siellä Footlogix osastolla 6g28. 

Messuilu jatkuu vielä marraskuussa jolloin on ammattilaismessut Helsingissä ja olenkin siellä pitämässä luentoa ja pidän yllä Footlogix menoa. Marraskuun jälkeen toivottavasti en lähde enää mihinkään ennen joulua.

Jouluun on siis enää pikkusen päälle kaksi kuukautta aikaa ja lahjakorttia olen tekemässä myyntiin. Joulu sattuu nyt viikon alkuun ja teen edellisen viikon töitä keskiviikkoon saakka ja sen jälkeen pidän pienen joulu breikin. Monet kyselevät milloin pidän kesäloman niin sen olen siirtänyt nyt ensivuodelle koska koen etten ole kesäilyn tarpeessa ihan vielä.

Nyt siis tämä ja ensiviikko on töitä täynnä ja jalkahoitolaan pääsee seuraavalle vapaalle ajalle 23.10 tiistaina. Peruutusaikoja tulee todella vähän mutta niistä ilmoittelen aina täällä netissä.

Mukavaa talven odotusta kaikille, sitähän me odotamme jotta tämän pimeyden keskelle saapuisi se valo jota sitten saamme ihastella kevääseen asti.

Pirjo

19.04.2024Helatorstaina hoitola perinteisesti auki
19.04.2024Jalkahoitaja toivoisi kevään jo tulevan
15.04.2024Ajanvaraus tilanne
13.04.2024Reissun päältä uutisia
06.04.2024Ensviikolla on vapaita aikoja!
04.04.2024Jalkahoitolassa puhaltaa taas kevään tuulet!
01.04.2024Pääsiäisen riemuja!
24.03.2024Pääsiäis viikon jalkahoidot
17.03.2024Ajanvaraus on päivitetty huhtikuun loppuun asti
14.03.2024Maanantaina taas vapaita aikoja

Siirry arkistoon »