BLOGIT

No miten mun nyt pitää kävellä?

Sunnuntai 16.2.2014 - Pirjo Hatzitoliou


No miten mun nyt  sitten pitäisi kävellä?  imagescai5113l.jpg

Vaihdoin asuinpaikkaa ensimmäistä kertaa 20 vuoteen. Kaikki tekosyyt liikkumisen vaikeuteen on nyt turhaa, valaistu latu/lenkkipolku lähtee taloni nurkalta ja muutaman sadan metrin päästä niitä lähtee lisää. Metsä on täynnä polkuja ilman valoja ja mahtavat järvimaisemat niiden ympärillä. Käveleminen koirien kanssa on pakollista ja siksi siihen ei sen enempää enää keskity,  vaan lompsottelee koiran ”kusetus” kengillä pitkin pururataa joka ui poikkeuksellisesti  vedestä ja kurasta miettien maailman menoa. Kengät on maailman huonoimmat ja maailman paras esimerkki siitä miten voi pilata hyvät jalkansa kun ei jaksa laittaa jalkaan parempia. Onneksi kuitenkin kengän sisällä on hyvä pohjallinen mutta silti niillä reippaasti käveleminen on vaikeaa. Miksiköhän  ihminen tekee näitä huonoja valintoja?

Sitten tuleekin ihanainen 15-vuotias tyttönen hoitolaani ja hoitoon tulon syynä on jaloissa vaikeat ennaltaehkäisyä vaativat jalkaterä muutokset. Jalassa samanmoiset koiran kusetus-  kengiksi nimittämäni epäterveellisen helpot jalkineet,  joissa ei ole edes epäonneksi niitä kunnon pohjallisia. Ja ihanainen odottaa että hieron jalat terveeksi ja annan hoitavan voiteen hyllyltä ja sanon että kaikki kääntyy parhain päin. Mutta enhän niin voinut tehdä koska tiedän itsekin lompsottelun tulokset ja sen miten jalat sen kokevat.

imagescajifdfm2.jpg

Käveleminen on ihmisen tärkein elementti  jotta liikkuminen olisi tuloksellista. Kävely ei ole kineettisistä ketjuista kaikista helpoimmin ymmärrettävissä. Monimuotoinen sarja liikeratoja joita ohjaa monet asiat vievät jalkaterän kautta meitä eteenpäin. Kuitenkin ihminen on luotu ensisijaisesti liikkumaan kävelemällä mutta ei kengät jalassa.  Käveleminen edistää jalkojen verenkiertoa, vahvistaa nivelsiteitä ja niveliä ja helpottaa niiden toimintaa. Lihaksisto vahvistuu ja normaalit perintötekijöissäkin olevat jalkaterä muutokset eivät pääse esille koska vahva lihaksisto hoitaa jalkaterän työskentelyn.. Mutta jos lihaksia ei ole ja jos niiden rakentaminen joudutaan aloittamaan alusta on prosessi pitkä ja sitä ei tehdä ainoastaan jalkahoitolassa vaan asiakkaan ympärille  kerätään useita ammattilaisia jotka ovat perehtyneet asiaan. Yleensä tiimiin kuuluu fysioterapeutin lisäksi lääkäri. Jos on kyseessä vielä peruskoulua käyvä nuori pyritään ongelmia ratkomaan koulun terveydenhoidon kautta.  Paljon kävelyä tutkinut jalkoihin erikoistunut fysioterapeutti Petri Väyrynen onkin sanonut että ihminen kävelee oikein niin kauan kuin laittaa kengät jalkaan. Lapsen kengässä puolen sentin korko vastaa kineettisessä ketjussa aikuisen 8 sentin korkokenkää. Liikaa jalkaa tukeva kenkä on turha mutta täysin vetelä ja tukematon kenkä ei myöskään sovi jalkaan.

Ihanaiset laitan jalkahoitolassa kokeilemaan oikean tyylistä kävelyä. Heilutetaan käsiä ja viedään jalkoja reippaasti eteenpäin ja tehdään varpailla töitä. Ennen harjoituksia mietitään yhdessä mitä käveleminen on ja miksi sitä tehdään.  Vaikka käveleminen onkin meille luonnollinen elementti ei sitä sen enempää ajattele sitä tehdessään. Siksi ihanainen kysyykin usein ”No miten mun nyt sitten pitäisi kävellä” ja minähän kerron.

tessa.png

Iltasella kuitenkin lompsottelen niillä huonoilla kengillä ympäri kuntopolkuja. Huonolla omalla tunnolla mutta käyttäen varpaita ja nilkkoja enkä tietenkään unohda tehdä ylämäessä  pohkeiden venytyksiä.